06/04/2015

Roller derbyä, mitä sitten?


Suomessa on käynyt tämän kevään aikana mm. Tukholma, Malmö ja Dublin pelaamassa. Pelejä joilla ei ole mitään muuta virkaa kuin olla vain pelejä pelien vuoksi. Joku näistä peleistä saattoi vaikuttaa WFTDA-rankingiin, joka saattaa vaikuttaa joukkueen mahdollisuuteen päästä syksyn finaaliturnauksiin. Tätä ei juurikaan mainosteta, kukaan ei oikein ymmärrä kuinka järjestelmä toimii, eikä ketään kiinnosta. Kuka esimerkiksi tietää monenneksi Barcelona on rankattu Uefan listoilla? Tai Suomen lätkämaajoukkue IIAF-rankingeissa? Rankingit ovat kiva juttu, ja ajavat asiansa turnausten seedauksessa, mutta eivät ne joukkuelajin olemassaolon perusta voi olla. Varsinkaan kun Euroopassa ei juurikaan edes pelata rankingotteluita. Koska ranking on rikki. Mikä taas johtuu siitä että jostain syystä WFTDA haluaa tehdä kaikki asiat omalla tavallaan, eikä toimivalla systeemillä. Vinkkinä WFTDA:lle, googlatkaa Elo rating. Se toimii.

Tampere vs Lahti. Voitto näkyy sarjataulukossa.
(C) Marko Niemelä
Toinen ongelma on turnaukset jotka eivät ole turnauksia. Yhteen paikkaan saadaan monta joukkuetta ja mahdollisuus tehdä jännittävä viikonlopun mittainen turnaus joka huipentuu sunnuntaina finaaliin. Mitä siis tehdään? Järjestetään kasa pelejä ilman minkäänlaista sidonnaisuutta toisiinsa? Esim. viime vuoden Wet Malmössa pilattiin tällä. Sen piti olla turnaus jossa selvitetään Euroopan paras joukkue. Mutta se olikin nippu otteluita joista ei selvinnyt mitään. Tämä johtui siitä, että joukkueet eivät suostuneet pelaamaan otteluita jotka vaikuttaisivat rankingiin. Yhtenä perusteluna sanotaan sekin, että yleisöä kiinnostaa enemmän tasaiset pelit kuin blowoutit. Ensinnäkään ei kiinnosta, katsokaa mitä tahansa olemassaolevaa joukkuelajia ja sen yleisömääriä ystävyysotteluissa ja sarjamatseissa. Toisekseen ottelut eivät ole sen tasaisempia vaikka pelit päätettäisiinkin etukäteen. Katsokaa esimerkkinä vaikka Wetiä.

Roller Derbyllä on ongelma. Suurin osa peleistä on merkityksettömiä ystävyysotteluita, jotka eivät pidemmän päälle kiinnosta ketään. Mikäli roller derbyä halutaan kasvattaa sellaiseksi, että se kiinnostaa suurempaakin yleisöä kuin harrastajia ja paria muuta ihmistä, tarvitaan sarjataulukoita tai oikeita turnauksia. Tietty jos halutaan pitää derby pienen piirin marginaalitouhuna, niin sitten ei ole mitään ongelmaa, on Suomi täynnä myöskin jazzbändejä jotka soittaa muille jazzbändeille. Mutta yleisesti ottaen yleisö olisi ihan kiva juttu kaikkien mielestä.
HRD vs. Dublin. Ihan sama.
(C) Marko Niemelä


Euroopassa tämä on onneksi tajuttu. Suomessa on Suomi Cup ja Pohjola cup, Ruotsissa on Elitserien, myös Saksa ja britit ovat aloittaneet oman sarjansa. Monessa muussa maassa järjestetään viikonlopun mittainen mestaruusturnaus. Tasoerot ovat toki harmittavan suuria vielä maan sisällä, mutta ne pienenevät. Minulla on haaveena tulevaisuudessa futiksen mestarien liigaa vastaava järjestelmä Euroopassa. Tai pienemmässä mittakaavassa pohjoismaiden mestaruusturnaus, jossa olisivat kansallisten liigojen voittajat.

Euroopanlaajuisen liigan toteutuminen tuntuu kyllä harmittavan kaukaiselta haaveelta, koska WFTDA haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Lisäksi se vaikuttaisi joukkueiden rankingiin. Antti Peltola